Haluatko tutustua Säveltuulian musiikkihetkiin?

15.04.2024


Kokemuksia ja havaintoja musiikkihetkistä hoivakodeilla

Olen saanut nyt keväällä monta uutta yhteistyökumppania, ja vieraillut heidän hoivakodeillaan. Kiitos kaikille! Toisissa olen vieraillut useamman kerran, joissakin kerran. On ollut ihana päästä työskentelemään uusiin paikkoihin, uusien ihmisten kanssa!

Jotkut asukkaat ovat hyvin intensiivisesti mukana koko musiikkihetken ajan. He seuraavat keskustelua ja katselevat kuvia, soittimia. Ja ennen muuta, osaavat valtavan määrän lauluja! Mielenkiintoista on se, että nämä asukkaat eivät välttämättä ole kovin "näkyviä tyyppejä" ryhmässä, mutta laulut osaavat. Toiset taas nauttivat eniten yhteisestä jutustelusta musiikkihetken lomassa.

Joka kerta joku toivoo, että tulenhan uudelleen? Että oli niin mukavaa. En ota tuota "itseeni", sillä arvelen, että on kyse siitä, että musiikkihetkissä voivat mukana olla monenkuntoiset asukkaat, ollaan yhdessä, tilanne koetaan lähes poikkeuksetta positiiviseksi. Yleisesti koetaan virkistymistä, on mukavaa.

Kuluneen kevään aikana olen pitänyt musiikkihetkiä talvi-, lappi- , vesi- ja kevätteemoilla. Vaikka ollaan pajon sisätiloissa, niin kyllä sitä kevättä kovasti odotetaan! Suosikkilauluja ovat olleet

  • Muurari
  • Kodin kynttilät
  • Peipon pesä
  • Rati riti ralla
  • Lapinäidin kehtolaulu
  • Vanhoja poikia viiksekkäitä

Nämä herättävät monenlaisia muisteluita, joita välillä kerrotaan ujommin, toisinaan rohkeasti ja monipolvisesti. On aina ihana huomata, kuinka musiikki aktivoi osallistujia. Saan itsekin kuulla aitoja, hienoja tarinoita ihmisten elämän varrelta!

Kesäisin musiikkihetkiä on monesti siirrytty hyvän sään sattuessa pitämään ulos. Toivotaan, että myös tulevana suvena se onnistuisi! Mikä sen ihanampaa kuin taivasalla laulaa sinisestä taivaasta, kesäisestä auringon lämmöstä ja vihreistä niityistä!


Kotimusisoinnit

Olen aiemmin tehnyt Musiikkihetkiä myös ikäihmisten kodeissa. Myös hoivakotien asukkaiden huoneet ovat heidän kotejaan, ja niissäkin olen musisoinut siten, että kuulijoita on vain yksi.

Yleensä käydessäni kodeissa, siellä on myös puoliso tai muu omaishoitaja / läheinen paikalla, usein myös osallistumassa. Muistisairaan kohdalla tämä on usein lähes välttämätöntä.

Tein muutama vuosi sitten Musiikkia kotona -nimisen laajahkon kokonaisuuden opinnäytetyönäni, sitä voit halutessasi käydä lukemassa täältä. Kirjoitin myös blogissani koontia kyseisestä projektista, ja niitä voi lukea täällä: 

  1. Mitä musiikkia muistisairaan kotona?
  2. Hoivamusiikkia, mutta kenelle?
  3. Miten muistisairaiden musiikkihetket vaikuttivat?

Vaikka projektissa oli kyse kotona asuvista muistisairastuneista, monet asiat koskevat kyllä myös hoivakotien asukkaita, musiikin vaikutusten osalta varsinkin.

Kotona musisointi tai musiikkihetki voi olla hyvin monen tyyppinen. Kun osallistujia on vain yksi tai kaksi, voidaan toimia erittäin yksilöllisesti ja huomioida toiveita hyvin. On mahdollista joustaa tilanteen mukaan paljonkin. 

Kotona on mahdollista toteuttaa myös lyhyt käynti, esimerkiksi äitienpäivälahjaksi toivottu laulu tai pari. Musiikkitervehdys on myös loistava erilainen, aineeton syntymäpäivälahja!

Joskus omainen ja läheinen vaikuttaa kokevan myös ikävää ja välillä myös surua ja syyllisyyttä siitä, ettei ei ole mahdollisuutta käydä katsomassa kauempana asuvaa iäkästä läheistä. Ainakaan niin usein kuin toivoisi.

Musiikkihetki voi toimia myös tällaisessa tilanteessa pienenä lieventäjänä, ja arkipäivän ilahduttajana! Musiikin lisäksi käynneillä on aina aikaa myös kiireettömään kohtaamiseen, jutusteluun ja kuuntelemiseen. Voidaan lähettää vaikka sähköpostitse kuvia ja vähän terveisiä tapaamisesta.

Musiikkihetken voi myös hyvällä ilmalla toteuttaa vaikka kotipihalla! Terasseilla ja kuisteilla on laulettu monet kerrat ja saatu ihanat muistot talven varalle.

Vappukampanjan aikana onkin mahdollista kokeilla, miltä tuntuisi musiikkihetki omassa kodissa? Ei tarvitsisi lähteä mihinkään, mutta saakin pienen konsertin omassa kodissa! Lisätietoa ja kampanjahinnat löydät halutessasi täältä.


Yritysesittely

Monet yhdistykset ja järjestöt etsivät aktiivisesti uusia ohjelmanumeroita, esiintyjiä ja asiantuntijoita tapahtumiinsa ja erilaisiin tapaamisiin. Olenkin nyt varannut rajatun määrän ajankohtia, jolloin on mahdollista saada musiikillinen kokonaisuus maksutta oman yhdistyksen kokoontumiseen tai juhlaan.

Säveltuulia tarjoaa https://www.saveltuulia.fi/vappukampanja/ https://www.saveltuulia.fi/vappukampanja/
aikana kokonaisuutta, joka sisältää

  • napakan miniluennon / tietoiskun musiikin hyvinvointivaikutuksista (erityisesti ikäihmisille)
  • esittelyn Säveltuuliasta yrityksenä
  • musiikkia, esimerkiksi tietyn teeman kappaleita ja mahdollisesti muutamia yhteislauluja tai aktivoivan, yhteisöllisen osuuden

Kokonaisuuden kesto on yhteensä 45 minuuttia. Täältä voit käydä lueskelemassa halutessasi lisää. Saat samalla arvokasta tietoa musiikin mahdollisuuksista hyvinvoinnin lisäämisessä sekä mukavaa, yhteistä musisointia rennolla otteella.


Vappukampanja ja varaaminen

Jos innostut jostain Vappukampanjan tuotteesta, ne ovat varattavissaa 15.-30.4. 2024 välisenä aikana. Kampanja-aikana on mahdollista varata edulliseen tutustumishintaan 29 euroa (normaalihinta 55 euroa):

  • Musiikkihetki hoivakodilla
  • Musiikkihetki kotona
  • Yritysesittely (maksuton)

Maksuttomia yritysesittelyitä on kuitenkin varattavissa vain rajattu määrä. Kaikki kampanjan tarjoukset koskevat tällä kertaa vain uusia asiakkaita.

Halutessasi pääset varaamaan musiikkihetken hoivakotiin tai kotiin sekä maksuttoman yritysesittelyn täältä.


Voi hyvin! (-ja hauskaa vapun odotusta!)

-Tetu



Kuvat: Pixabay (& Tetu)