Musiikin vaikutuksia

- Musiikissa on monia elementtejä, joilla on positiivisia vaikutuksia fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Se parantaa aivoterveyttä ja luo hyvää mieltä. Muistisairailla musiikki voi auttaa paikkaan ja aikaan orientoitumisessa.
- Laulaminen vaatii fyysistä aktiivisuutta. Sillä onkin positiivisia vaikutuksia esimerkiksi hengittämiseen. Yhdessä laulaminen taas vahvistaa meitä -ja yhdistää toisiimme.
- Musiikki luo tilan, jossa on mahdollista kommunikoida myös heidän kanssaan, joilla esimerkiksi muistisairaus tai kehitysvamma hankaloittaa puhumista ja muuta kommunikointia.
- Usein laulujen sanat saattavat löytyä ulkomuistista. Tämän vuoksi käytän paljon tuttuja, vanhoja lauluja.
- Musiikki herätttää myös muistoja. Tuttujen kappaleiden kuuleminen tai laulaminen saa meidät muistelemaan tärkeitä hetkiä, ja juttelemaan niistä. Jakamaan musiikkimuistoja.
- Musiikista on moneksi. Voimme kuunnella, soittaa, laulaa, tanssia, liikkua. Voimme muistella tuttuja lauluja tai niiden sanoja, tunnelmia ja mieleen tulvivia tapahtumia. Musiikki voi avata monenlaista hyvää.
- Musiikkihetkiin voi osallistua aktiivisemmin tai passiivisemmin. Sisältöjä voidaan muokata paljonkin, joten musiikkihetki ei edellytä osallistujilta musiikillista osaamista.