Blogi

...musiikkihyvinvoinnin teemoista, hoivamuusikon näkökulmasta

Itselleni on noussut aina vain tärkeämmäksi asiat, joita tapaan musiikkihetkissä hoivakodeilla, lähitoreilla, kohtaamispaikoissa. En useinkaan koe niiden olevan palautteita itselleni. Enemmänkin kyse on musiikin nostamista ajatuksista tai tunteista, muistoista. Ne jäävät itselleni vahvasti mieleen. Niiden kautta koen, että tällä työllä on...

Säveltuulian synttäriä juhlittiin "perhepiirissä" (eli join ylimääräisen kahvikupillisen ) 5.1.2026. Olen siis toiminut yrittäjänä kaksi vuotta! Siitä voisi rupatella ja pohtia pitkäänkin, mutta päätin nyt jakaa kulunutta vuotta kuvien kautta. Ne tuovat itselleni mieleen hyviä muistoja ja avaavat työni monipuolisuutta.

Kokosin tähän blogitekstiini Musiikki- ja hyvinvointitila LYSTIn kuulumisia, hiukan infoa alkavista musiikkiryhmistä ja muusta toiminnastani. Voit halutessasi laittaa minulle kysymyksiä tekstin lopussa olevan viestilaatikon kautta.

Yritän usein pyytää ideoita / toiveita siitä, millaisista aiheista haluaisit lukea. Sivulla on useampi palauteboksi, niitä kaikkia saa käyttää. Tai sähköpostia myös. Jollain aikavälillä huomioin teksteissäni näitä kysymyksiä, ja juttuja, joista viestittelette.

Monilla on tiedossa, että musiikki on tärkeää ja merkityksellistä meille kaikille, siis myös iäkkäille, ja vaikkapa muistisairaille. Mutta mitä asioita kannattaisi huomioida, kun järjestää musiikkituokioita tai musiikkihetkeä? Kokosin tähän nyt kahdeksan kohdan listan omiin kokemuksiini pohjaten.

... oli tammikuussa! Olen haaveillut jollakin tasolla yrittäjämäisestä työskentelystä jo pitkään. Ja suunnitellut. Yrittäjyyshän voi tarkoittaa monenlaista arkea ja tekemisen tapaa, monesta asiasta riippuen. Omalla kohdallani muutos on kuitenkin kohtuullisen suuri. En ole aiemmin toiminut millään muotoa yrittäjänä. Se on muusikkona toki ihan...

Kirjoitan vielä yhdestä näkökulmasta, joka on pyörinyt mielessä Musiikkia kotona -projektiani koskien. Kokoan tekstiin konkreettisia asioita, joita havainnoin musiikkihetkissä. Millaisia uusia asioita toiminnan myötä tapahtui? Mistä osallistuneet muistisairaat ja heidän omaisensa minulle kertoivat? Miten yhdessä musisoiminen vaikutti?